Romeo ja Julia

Tänä iltana oli ilo vierailla hiljaisessa koirapuistossa, Helsingin Rajasaaressa. "Romeo ja Julia" siellä kuhertelivat. Oli niin romanttista, että!

Kaksi mustarastasta:

"Minä haluan tutustua sinuun!", huusi koiras oksalta.

"Minulla on nyt muuta tekemistä.", vastasi naaras ja liiteli sinne tänne.

"Tulisitko kuitenkin tähän oksalle vierelleni?", aneli koiras.

"Jos pyydät oikein kauniisti.", hihitteli naaras ja teki parhaimmat lentokuvionsa. Samalla se tietenkin yritti näyttää vaatimattomalta ja viehkeältä.

"Tämä ei olekaan helppo nakki.", pohti koiras mielessään. Se pöyhisteli sulkiaan ja teki myös pienen lentonäytteen. "Näytinköhän kyllin nopealta ja ketterältä...", se ajatteli ja teki varmuuden vuoksi saman uudestaan.

"Tule nyt vaan tänne, näin kaunis iltakin. Aurinko laskeutuu tuolta takaa. Tästä viereltäni näet paremmin.", koiras aneli taas.

Tätä jatkui tovi. Koiras alkoi hermostua, mutta pidätteli itseään. Se epäili, ettei sen karisma purenut. Siksi se teki seuraavan siirron. "Tulisitko katsomaan pesääni, olen rakentanut sen kauniiksi. Tänne mahtuisi toinenkin...".

"Ehkä, ehkä...", kiusoitteli naaras vain.

"Noh, minä odottelen täällä.", koiras yritti olla tyyni, mutta sisällä kuohui: "Mikä naaras!"

"Hihhih!", naaras vain virkkoi, mutta ääni paljasti kaiken. Se alkoi soida uudella tavalla ja moninaisemmin.

Tämä ääni sai koiraan kurkistamaan pesäkolostaan ja jatkamaan houkutteluaan omilla äänen moninaisuuksillaan... 

Miten tarina päättyy, sitä en nähnyt. Mutta olen vakuuuttunut, että kiusoittelun loputtua naaras lensi ilomielin koiraan pesään ja lopulta he kaksi saivat toisensa. Ja pian on pesä täynnä mustarastaspoikasia... 

Pitää mennä uudelleen seuraaman näiden ihanien kuhertajien elämää.

Sopimuksia tai totuttuja tapoja?

Nainen istuu leikkivän lapsensa kanssa pihalla tai seuraa perässä, kun tuo parivuotias juoksee ja leikkii. Isää näkee vain tupakalla terassillaan ja ilmeisesti aamuvarhain parkkipaikalla. Onkohan isä sanonut ennen lapsentekoa vaimolleen: "Minä en sitten leiki lapsen kanssa pihalla."

Samaiseen perheeseen hankittiin koira. Sitä taluttaa perheen äiti ja 10-vuotias tytär. Onkohan isä sanonut muulle perheelle ennen koiranhankintaa: " Minä en sitten taluta koiraa ulkona."

Toinen perhe. Isä tulee töistä ja lähtee säännöllisesti iltapäivälenkille kera kahden lapsen ja koiran. Äiti hoitaa lapsia päivät. Miten idyllistä, että äiti saa hengähtää hetken ja isä ottaa vastuun lapsista töistä tultuaan. Onkohan äiti sanonut miehelleen ennen lastentekoa: "Sinä sitten saat huolehtia lapsista, kun tulet töistä kotiin."

Avopari. Nainen ja mies. Mies leikkaa takapihalla ruohoa. Nainen tulee tämän jälkeen terassille ottamaan aurinkoa. Mies korjaa pyörää. Nainen lähtee tämän jälkeen pyöräilemään. Onkohan nainen sanonut: "Sinä sitten leikkaat takapihan ruohon ja korjaat pyörät."

Ja kahden naisen talous. Yhdessä kiinnitetään taulut ja rakennetaan aita. Vuorotellen siivotaan ja viedään roskat. Se pesee pyykin, joka jaksaa. Se tekee ruoan, jolla on nälkä.

Onko perheenjäsenillä sopimukset, mitä kukin tekee? Ovatko kaikki tyytyväisiä osaansa? Muodostuvatko perheiden sisällä olevat roolit persoonakohtaisista-, motivaatiokohtaisista- ja/tai aktiviteetti-eroista? Tai muodostuvatko ne jopa vanhakantaisista sukupuoliroolioletuksista?

Olisiko sopimuksissa päivittämistä?

Laumaeläimillä ja linnuilla on omat roolinsa toistensa kesken. Olemmeko me ihmiset tässä asiassa samanlaisia?

Sitkeä sydän

Minulla on sitkeä sydän.

Juha Tapio laulaa siitä.

Sitkeä sydän luottaa ja uskoo lopppuun asti

se rakastaa, rakastaa ja rakastaa!

On joskus tyhmänrohkea. 

Lapsekas. 

Osoittaa heikkouteni.

Saatan unohtaa asioita,

kykenen olemaan viileä ja etäinen

Mutta

sydämellä en unohda koskaan.

Olen lämpöä ja tulta

jotain ihan uutta.

Jos sydämeni sopukkaan joku pesiytyy ja se jollekin sykkii

se sykkii sille 

aina.

Se ymmärtää pahuuden ja valheet

silti

se katsoo läpi
valoon.

Se ei ole tyhmä vaan viisas, 

anteeksiantavainen.

Yhden ikävän asian se tekee,

kaipuun.

Vaikka kuinka juoksen ja älyllisesti mittelöin sitä,

en pääse yli.

Ja heikkona hetkenä 

kaipuu täyttää huoneeni tilan.

Ilman sydäntä en olisi mitään,

en olisi kukaan.

Se ohjaa kohti kauneutta

on aina apuna, kun en tiedä, mitä tehdä.

Sydämeni tulvii rakkautta.

Annathan sen jakaa sitä. 

Ethän pelkää.

Pikkuihmiset hurraa!

Ihana kuunnella, miten pienet ihmiset jutustelevat pihalla toisilleen ja ohikulkevalle ihmiselle (minulle). "Me korjataan autoja", huusivat ne jo kaukaa kerran. Nyt ne kertoivat järjestävänsä olohuonetta kuntoon. Hauskasti olivatkin pikkupenkit muodossaan. Seuraavassa hetkessä heillä on jo muuta mielessä. Pienen ihmisen huomio liikkuu nopeasti ja elävästi. 

Vielä vuosi sitten toinen pihan veljeksistä istui rattaissa ja sen velikin leikki lähinnä omien vanhempiensa kanssa. Nyt molemmat veljekset juoksevat ympäri pihaa ja leikkivät isompienkin kanssa. Lapsen maailma laajenee ja muuttuu jatkuvasti. Lapset tuntevat kaikki naapurit ja ovat hyvää pataa keskenään, aikuiset tuskin tervehtivät toisiaan. 

Mutta se, mikä tuossa on suloisinta on juuri se, että nuo alle 5-vuotiaat pikkuiset ovat niin sopuisia toistensa kanssa. Kaikki otetaan leikkiin mukaan, eikä aleta katsomaan uutta tulijaa paheksuen. Isompien lasten ja nuorten maailmassa ovatkin sitten jo lokerot. Itsessä on oltava jokin lokeroon mahtuva puoli. Muuten syrjäytetään. 

Meillä on paljon oppimista noista ihanista pikkuisista!

Uniretkelle

Yö hiljaa painuu eteeni

on jo huoneessa unen henki.

Se hellästi minua koskettaa

ja valmistelee kohti unimaailmaa.

Usva taivaan lakea varjostaa

kuu ei kierroltaan näy ollenkaan.

Hämyisyys kiertää huoneen seiniä,

kehräten ylläni kuin kissanpoikanen.

Olkapäiltäni päivän pudotan

lattialle turhat pölyt itsestäni tiputan.

"Olkoon huominen alku uusi",

sydämeni jo huusi.

Jokainen pieni risahdus

ah, niin taivaallinen.

hiljaisuus yöllinen,

sen olemus niin seesteinen.

Rakastan tätä hetkeä,

 minun yöllistä taivallusretkeä.

Tässä unen ja valveen todellisuudessa

voi seikkailla alitajunnassa.

Kauniita unia jokaiselle toivotan!