Bussi on melkein täynnä ihmisiä. Ovesta lennähtää valtava ampiainen.
Ampiainen pörrää ihmisten joukossa. Päät kääntyvät oikealle ja vasemmalle, katse kiertää. Väistöliikkeitä. Ampiainen törmäilee kiivaasti ikkunoihin ja vaeltaa kuin hullu. Muutamat matkustajat siirtyvät ikkunapenkistään pois.
Takanani on nuori nainen, joka heiluu paikallaan. Melkein kuin hän jumppaisi siinä. Yritän ottaa katsekontaktia häneen ja olen jo sanomaisillani, että onpas iso ampiainen, mutta nielen lauseeni, enkä saa katsekontaktia toimimaan. Nainen on liian keskittynyt ampiaiseen. Selvästi peloissaan.
Ampiainen laskeutuu vanhan rouvan hiuksille. Rouva kiljaisee. Vieruskaveri säpsähtää ja huitaisee ampiaisen pois. Rouva kiittelee. Kaksi lihavaa miestä ihan bussin takaosassa vain nauravat asialle ja
jatkavat mie-kieltään. Niiden vieressä ikkunan vieressä on rutistuksissa
nuorehko tyttö. Sillä on tuskainen ilme naamalla. Lihava mies istuu
hajareisin ja ottaa tytön penkkitilasta puolet.
Monet matkustajat ovat hermostuneita ylimääräisen matkustajan läsnäolosta. Matkustaja-ampiainen ei tietenkään tajua mennä itse ulos, kun ovi aukeaa. Mikä avuksi? Mietin, että haen Metro-lehden ja ohjaan ötökän sillä ulos. En uskalla. Pelkään liikaa noin isoa ja pistävää.
Pariskunta istuu vähän etäämmällä minusta. Ampiainen surisee heidän vierellä. Mies laittaa kätensä nyrkkiin ja tömäyttää ampiaista ikkunaa vasten. Se tippuu lattialle. Loppuu surina. Kuolema. Mies naurahtaa.
Kaikki palautuu entiselleen. Ihmiset rauhoittuvat ja istuvat taas korrektisti. Hiljaisuus palaa bussiin. Ilmeettömyys kasvoille.
Se oli sentään jonkinlaista trafiikkia suomalaisen kivikasvoisuuden keskellä. Komedian ainekset, hymähdän mielessäni, kun samalla kuvittelen tilanteen videopätkänä. Yksi vaivainen ötökkö muutti hauskasti tavallista rutinoitunutta bussimatkaa.
