Rakkauden kasvottomuuksia

Meillä on mahdollisuus monenlaiseen kokemukseen olla rakastettuja ja rakastaa. Monta reittiä tähän. Monta oikeaa ihmistä kokemaan sitä kanssamme. Kaikki se on erilaista ja ainutlaatuista. 

Jokainen koskettaa.

Ihmissuhteiden kautta olemme ihmisiä, lihaa ja verta. Janoamme kohtaamisia, ja rakkautta, jotta olemme olemassa. Janoamme tutkia itseämme kohtaamisten kautta. 

Jokaisessa niissä meistä paljastuu uusia ulottuvuuksia. 

Kasvatamme itseämme. 

Kun kosketus osuu voimakkaammin omaan sisimpään, jää rakkauden kokemukseen herkemmin kiinni. Se mullistaa sisimpämme. Aktivoituu uteliaisuus antautua kokemukselle.
Eteemme tarjoutuu lahja. Se sisältää mahdollisuuden tuntea. Tutkia rakkautta. Pyhittää sille tila. Leikkiä sen kanssa. 

Sallia itselleen suuri seikkailu. 

Lahja annetaan usein, mutta aina emme huomaa sitä.
Lahja onkin erilaisessa paketissa kuin odotamme. Tai emme ole valmiita ottamaan sitä vastaan. Saatamme kuvitella lahjan riistävän meiltä jotain muuta tärkeää. Tai avaamme lahjan samalla tarmolla kuin pieni lapsi, joka repii lahjapaperin riekaleiksi. Olemme malttamattomia. 

On tärkeää kunnioittaa lahjaa, olla sille hellä sillä sisältö on arvokas. 

Rakkauden lahja ei vaadi mitään. Ei sitoutumista, sopimuksia, aikatauluja.
Se on koko ajan kaikkialla läsnä ja sinä valitset onko se sinussa totta. Tuntuuko se ytimessäsi.
Sillä ei ole rajoja, mutta asetamme sen kokemiselle rajoja. 

Ilmiannamme rakkauden kautta omaa rajallisuuttamme. 

Rakkaus mahdollistaa päästämään irti.

Sitoutuminen toiseen ihmiseen ja yhteiseen rakkauteen on kaunista.
Kun se ei kahlitse. Ja jos tahto siihen tulee syvältä sydämestä. Totuudesta. Sitoutuminen on osoitus, että haluaa pysähtyä rakastamaan. Haluaa antaa rakkaudelle mahdollisuuden kasvattaa siipiä. 

Olemalla samalla vapaa. Unohtamatta itseään. 

Omia siipiään.

Rakkaus on parhaimmillaan kasvotonta. Kohtaamiset ja ihmiset muuttuvat hetkiksi ja hahmoiksi. Ei ole väliä, mistä tulet ja minne menet, kuka olet, miltä näytät ja mistä pidät.

 On elämän vahvin energia. 

Se hetki, joka koskettaa.

Ihoni

Ihoni on ohut ja hauras. Se on silkkiä, josta puuttuu täydellinen pehmeys, mutta sillä on sama arvokkuus. Ihan kuin se olisi pudottanut talvitakkinsa pakkasella. Elämänviima läpäisee ytimeen.
Ei ole katosta, jonka suojassa ei tuuli puhaltaisi.
Tulee kylmä.

Se kuultaa läpi erilaisin värein. Parhaimmillaan se helmeilee kuin meren pinta, johon paistaa aurinko. Joskus se huutaa. Äänetön vaikerrus iskee kiinni. Sisin on siinä verestävällä tavalla totta.
Se hikoaa, kun on painetta. Hikikarpalot täyttävät ihon kuopat. Kosteikoissa sykkii sydän. Kaikkialla värisee elämä. Sielu säveltää värinän. Koko iho hengittää sen tahdissa. Myös pienimmät karvat.
Kuin tanssisivat.

Pulleat suonet muodostavat sille kartan, jossa ei ole kohteita. Se on alastomana kaikille auki. Huokoset taas ammottavat suurina kuin petoeläimen suu. Sillä seurauksella, että iso parvi hyönteisiä lentää ihon kitalakeen ja tarttuu sinne kiinni. Ne nipistelevät pienillä siivillään.
Tekee kipeää. Niitä ei saa sylkäistyä pois, iho imaisee itseensä.

Ihoni on auki. Tai kiinni. Kuin ovi, joka ei pysy raollaan. Päivän paiste tai yön pimein hetki.
Sitä muovailee tunteet ja ajatusten varjot. Rakkaus antaa iholle notkeutta. Luottavaisena se kasvaa, uskoutuu lähelle. Lämpenee. Pettymyksen äärellä se lukitsee itsensä.
Kääntää kyyneleiset kasvonsa sisälleen.
Kutistuu.

Ihoni on minä. Elämä. Universumi. Rakkaus. Sinä.