Hello you all!

Hei!

Hello!

I can`t unfortunately say "hello" for you in South-Korean and Thailand! 

It would be nice to learn.

Blogillani on eniten lukijoita Suomen lisäksi Yhdysvalloista ja Venäjältä.
Myös Britanniasta, Belgiasta, Saksasta, Kanadasta, Italiasta, Puolasta  ja Virosta käydään lukemassa. 

Yllättävimpiä ovat kuitenkin Etelä-Korea ja Thaimaa. 

Ruotsista en ole saanut ketään lukijaa, vaikka paremminhan se sopisi kuvioihin. 

Olisin utelias tietämään, kuka on eksynyt blogiini  ja vielä noinkin kaukaa.
Olisin utelias kuulemaan sinusta lukija. Miksi et jätä mitään merkkiä, että käyt täällä. 

Näen sinut toistuvasti vain tilastojen valossa. Ilmeisesti ymmärrät suomea.

Minusta tuntuu, että blogiin on vaikea jättää mielipidettään erityisesti silloin jos mielipiteen jättäjiä on vähän.
Olen huomannut, että monessa asiassa toimii alitajuinen "laumaefekti". 

On helpompi sanoa ääneen jos on muitakin sanomassa, silloin ei erotu liikaa. 

Tai sitten kirjoitukseni eivät yksinkertaisesti herätä ajatuksia. Se tuntuisi oudolta. 

Sillä kai sinulla on edes krittiikkiä hampaan välissä?

Ei ole tarkoitus pelotella, sinulla on oikeus olla näkymätön, anonyymi lukija. 

Olen iloinen siitäkin!

Kirje Kesälle

Hei Kesä!

Kiitos, että olet tullut luoksemme! 

...Olemme siitä niin iloisia, että jopa hymyilemme toisillemme. Ilon ja euforian väreet kantautuvat aaltoina koko tienoon poikki. Ihmiset heräävät kuin muukalaiset pesäkoloistaan ja alkavat elää uudella tavalla. Kesä kasvattaa siiveet. Ne notkuvat tahdissamme pilvilautan yllä. Aurinko nostaa hattua meille. 

Järven pinta peilaa valoa. Kastelemme varpaita ja tunnemme, miten hiekka vajoaa allamme. Virtaus vie kauemmas rannasta. Tekisi mieli sukeltaa ja syöksyä veden alle kuin vaahtopää. Veteen jää monta huolta, se pyhkäisee ne kevyellä otteella mukaansa. 

Se hellii kulkijaa, veden syleilyssä on kylmänäkin iltana lämmin. 

Puutarhassa ja metsässä voi koskettaa multaa, puuta ja kukkaa. Tuntea siten, ettei kesä ole vain vuodenaikojen improvisaatiota vaan elämäntuntuinen ja kosketuspintainen aika. 

Hurraa huudot sinulle, Kesä!

Monstereitten yö

Helsingin keskusta. Klo 22.45. Kävelen kadulla. Vastaan kävelee toinen toistaan rosoisempia hahmoja. Grillin edustalla niitä piisaa oikein jonoksi asti.

Näky on sama kuin klo 18 samana päivänä, kun jonkinlainen monstereitten letka täytti Mannerheimintien. Joku paraati, jossa ihmiset olivat pukeutuneet verisiin palttoisiin. Nyt samat henkilöhahmot linkuttavat tietä pitkin, puuttuu vain verinen naama.

Jos en tuntisi suomalaista viinakulttuuria, olisin varmasti pöyristynyt, jopa järkyttynyt.

Ja tätäkö on lähteä baariin viettämään iltaa. Juhlimaan. Parhaat vaatteet päälle. Lakerikengät jalkaan. Naiset kihartaneet tukkaansa tunti tolkulla ja hankkineet uudet irtoripset ja rakennekynnet tätä iltaa varten.
Nakkijonossa näkee sitten tuloksen. Ripset roikkuvat jo puolitiessään, kun kännissä vuodattavat kyyneleitä. Miehellä sinappia naamatäynnä.




Katujen örinästä saisi hienon luontodokumentin: "Näin ääntelee ihminen". Rosoisista kasvoista heijastuu sumu ja tyhjyys. Melkein voin kuvitella savua koko ilman täyteen.

Kaikki tuntuvat silti hyväksyvän toisensa. Kukaan ei ihmettele toisen rosoisuutta. Se, ettei pysy pystyssä on aivan ok. Vähän suolakurkkua silmäkulmassa, ei siihenkään kukaan kiinnitä huomiota. Viikonloppuiltana ymmärrys kasvaa, kulttuuri antaa siihen myöten. On normaalia käyttäytyä juuri noin.

Humalainen porukka möyrii eteenpäin. Tai ryömii... Laahustaa... Koikkelehtii... Horjuu... Kaatuilee... Heiluu... Huojuu... Jokatapauksessa, se on kuin kasa jotain ylimääräistä ainetta. Kaukaa näyttää melkein epämääräiseltä oliolta. Olenkohan kadun ainut selvä. Naurattaa ja itkettää samaaan aikaan. Menee vaan jotenkin hilseen yli.

En halua tietää, miten aamuyö sujuu. Missä kunnossa nämä kaunottaret ja kulkurit ovat silloin.