keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kasvojen elämä



Kasvot syntyvät ryppyisinä ja hapuilevat äidin rintaa.
Ne nojaavat rennosti syliä, omaa vuodetta ja sohvan muotoa.
Niistä pääsee kyyneliä, niihin tulee naururyppyjä ja ahaa-elämyksiä.

Kasvot kasvavat ja kokevat uusia muotoja. Niihin kehittyy finnejä, arpia ja haavoja. Ne tippuvat, törmäävät ja kolhiintuvat. Ne kestävät ja aina uusiutuvat.

Kasvot nauttivat keltaisesta taivaankaappaleesta ja vaihtavat väriä. Tuulessa ne siirtyvät hupun suojiin piiloon. Pakkasessa ne kipristyvät kokoon ja omenanpunaisiksi muuttuvat.

Kasvot kukoistavat rakkaudessa. Paijauksesta ne lämpenevät ja ihohuokoset laajenevat. Ne lepäävät vasten toisen poskea tai kättä. Rakkaudessa ne uusiutuvat ja niihin syntyy erityinen hehku.

Kasvot peilaavat vaatteen väriä, hiusten pituutta ja mallia. Ne muuttuvat meikeistä, viiksistä ja väsymyksestä. Univelassa ne lerpahtavat ja kuihtuvat kokoonsa.

Kasvot huokuvat metsässä. Ne venyvät haukotuksessa. Ne putoavat tanssissa. Ne lentävät avoautossa.
Ne kylpevät vedessä, tuoksuissa, hieronnassa ja kuorinnassa. Niitä raastetaan parranajossa. 

Kasvot näyttäytyvät eri kulmissa. Valossa ne ovat silminpistävät. Pimeässä niitä ei näy lainkaan.

Kasvot värittyvät eri tavoin eri kulttuureissa ja ne vääntyvät eri tavoin eri kieltä muodostaessa. Ne välittävät valhetta, vääryyttä ja petosta. Kätkevät sisälleen kaiken.

Kasvot kipuilevat. Kouristelevat. Rypyttyvät.
Kuolinvuoteella ne lakkaavat tekemästä mitään. Ne ovat hengettömät, värittömät, pelottavat. Ne ovat silti kauniimmat kuin ehkä koskaan.

Kasvot elävät kaikessa. Ne muuttuvat joka hetki. Ne pukevat asioille merkityksen. Ne kertovat elämäntarinaa. Kasvottomuutta ei ole laisinkaan.




Harson suojassa




Harso suojelee minua tuulelta,
sen alla olen turvassa.
Se suojelee myös viimalta, liialliselta paahteelta,
kasvihuoneilmiön päästöiltä.

Harso ei peitä minua,
mutta se antaa iholleni ylimääräisen kerroksen.
Ohut ihoni saa vahvistusta, voitelua
kosketuksen itseensä.

Haava ei parane jos sitä ei varjele,
harso antaa haavalle hoivansa.
Se antaa haavalle oman aikansa
ja hellän huomansa.

Tuuli yltyy, mutta harso on lämmin
ja oloni mukava!




tiistai 3. huhtikuuta 2012

Tasan eivät mene onnenapilat

Mistä onni rakentuu?

Rakentuuko se omasta tuvasta ja perunamaasta? Sukulaissiteistä, tukipilareista, rakkaimmasta? Hyvistä veriarvoista? Omista saavutuksista? Omanarvontunnosta? Syntyykö se, kun maalaat, soitat tai urheilet? Kun opit elämän uuden aakkosen? Kun elämä soljuu omalla painollaan?

Tai onko se talo, johon tarvitaan nämä kaikki elementit kokoamaan perustaa pystyyn?

Onni asuu siellä, missä on sydän. Siellä, missä on sielu. Siellä, missä on kaunis ajatus. Siellä, missä vaikeankin tunteen takana asuu ymmärrys. Siellä, missä on kyky samaistua itseä suurempaan ja kyky nähdä maailman värien kirjo.

Tai onko onni sittenkin ja lisäksi muuta?

Onko se ainutlaatuinen taito, johon jopa onnettomimmissa olosuhteissa elävät kykenevät? Jopa ne vakavasti sairaat, sodan runtelemat tai julmasti hyväksikäytetyt, joille ei elämän vapautta suoda. Onko onni näkökykyä ylittää rajat ja tuntea elämä itsessään ja rakastaa sitä sellaisenaan?

Viisaus ja onni kulkevat käsikädessä. Viisaat osaavat olla onnellisia.

Tasan eivät mene onnenapilat.


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Oman elämän sävel

Ihminen tunnistaa itsensä siitä, että saa jotain aikaiseksi. Hän on omalla alueellaan ja innostunut. Ihminen näkee itsensä ympärillään. Hän tekee, toteuttaa ja jakaa itseään. Me emme ole mitään ilman ympäristöämme. Me tarvitsemme ilmiasun itsellemme. Sen kanavan, jolla luoda itseään ulospäin, joka tuntuu mielekkäältä.

Ilman ulospäin suuntautuneisuutta virtaus meissä pysähtyy. Se jää uinumaan sisälle ja kypsyttää hedelmiä epätavallisiin paikkoihin. Virtaus on elämän merkki. Se tarvitsee ulkoista sijaansa. Sille on aina mahdollisuus, vaikka kypsät hedelmät joskus putoaisivatkin tielle ja liiskaantuisivat. Elämä on erehdyksen kautta oppimista. Uskallusta kohdata se hetki, jolloin avuton lapsi tulee väliin ja heijastaa pelkoaan. Lapsenkaltainen avuttomuus on aina merkki jostain, johon tarttua.

Inspiraatio on potkaisija. Se käynnistää moottorin ja antaa eteemme roppakaupalla paperia. Siitä vaan luovimaan itsensä värimaailman vietäväksi. Kannattavinta on antaa sille valta ja sylkäistä ihan kaikki ulos. Antaa sen kietoutua itseesi. Viehättyä.





Intohimo jatkaa inspiraation jälkiä, mutta suuremmalla sykkeellä. Intohimolla on valtaisa voima. Se kahmaisee mukaansa ja irrottaa maallisesta tavanomaisuudesta. Sen sisällä vyöryää ja salamoi. Jäät siihen koukkuun ja et voi pysäyttää itseäsi. Olet täysillä siinä ja elämä tekee kaiken muun.

Anna tilaa sille, mikä on jo olemassa ja hyväksy se. Anna aikaa ja hiljaisuutta. Silloin joki alkaa virrata. Yrittämättä sieltä tulee ne sävelet, jotka ovat vain sinun kuultavaksi. Konsertin alku on aina koskettavin. Juuri minulleko nämä? Olemme onnemme kukkuloilla, että voimme kokea sen.

Elämä soittaa niin monta säveltä kuin on kuulijaa. Kuule oma sävelesi ja tee siitä oman elämäsi pituinen.

"laasoomii diidaaduu ominaavii duu...."