torstai 12. heinäkuuta 2012

Elämän kakkutarjotin



Yksi lempikahviloista sunnuntaina :)

Nykyisin tehdään mitä herkullisimpia kakkuja. Reseptit lentävät maasta toiseen. Niitä elvytetään uudella tavalla eloon. Äidin perinteinen tiikerikakku muuttuukin intialaiseksi inkiväärikakuksi. Makuelämyksiin halutaan vaihtelua uusilla kuorrutuksilla. Luomuajattelu, raakaruoka ja superfood ovat tuoneet oman lisänsä kakkuvalikoimiin.

Ihmisten tuntuu olevan helppo valita kakkureseptinsä. Minulle se on vaikeaa. Yritän ja hetken onnistunkin. Olen suklaakakuntekijä yhden päivän, toisen päivän prinsessakakun lumoissa,  kolmantena päivänä juustokakun luoja. Hetket eivät kuitenkaan kanna pitkälle, huomaan intohimoni laantuvan. Kakut lakkaavat maistumasta.

Tämä tekee minulle tietynlaisen kuulumattomuuden tunteen. En tunnu sopeutuvan kakuntekijöihin. En löydä paikkaa. Olen monien kakkujen leipuri, vaihdan reseptiä tuon tuosta. Kunnes kyllästyn lopullisesti ja ryhdyn väkertämään yksin pullaa.

Elämällä on tarkoitus. Minua elämä opettaa kulkemaan oman reseptini kanssa. Se opettaa olemaan itsenäinen, omaehtoinen leipuri, löytämään todellisen intohimoni sisimmästäni ja oppimaan luottamaan itseeni. Niin kauan epämukava kokemus kantaa kunnes opin. Niin kauan, että opin olemaan oman kakunhaltija. Luottamaan, että voin olla kakkukameleontti.

Elämä myös osoittaa, että pelkoja kuuntelemalla heijastan ympäristöön paikkani. Pelkään sitoutua noudattamaan yhtä kakkureseptiä. Pelot eristävät minua muista, väistän kaikenlaista kakkuporukkaa ja pakenen korvapuustien ääreen.

Pullanpyörittäminen on tarpeellista välillä, mutta nyt on taas aika ottaa sähkövatkain esiin. Tällä hetkellä sisälläni kuplii ihanasti, eikä siellä ainakaan pullataikina paisu vaan paremminkin vatkain surisee iloaan. Toiveena on uusi kakku.


Maanantaina teimme ystävän kanssa leivonnaisia raakasuklaasta :)

Nepalilainen kahvi ja kakku eilen :)
(Johan on ollut kakkuviikko!)

(Ps. Ja oikeastihan en tiedä kakuista paljonkaan, enkä ole leipurihiiva. Symboleita on elämä täynnä)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Äänien valtakunnassa


Ikkuna on raollaan. Tuuli ulvoo erilaisia ääniä.

... Kuin purjehtisin merellä. Tummat pilvet yläpuolellani seuraavat venettä kuin varkain. Oletettavaa on, että taivas päästää pian vettä. Tuuli on vaatelias ja haluaa varoittaa sateesta. 

... Kuin munkkiluostarin mantra. Palaan muistoihin. Joogaan hotellihuoneen katolla. Kello on vasta kuusi aamulla. Aurinko nousee. Viistosti vasemmalla minusta on munkkiluostari. Siellä on aloitettu aamumeditaatio. Himalajan vuoret loistavat takana. Tunnelma on mystinen. Tulen muistamaan aina tuon upean hetken.

... Kuin pöllö, joka huhuilee oksan laella, kuin tänään kohdattu Korkeasaaren huuhkaja. Päivät pitkät se katselee kaltereitten takaa itseään toljottavaa ihmismassaa ja yön saapuessa lähettää huutonsa maailmalle: "Kuulkaa, olen täällä."

... Kuin kauhuelokuvan aavemaisimmat kohtaukset. Ne juuri, joiden aikana voi puristaa koristetyynyn reunan kämmeniensä sisälle rullalle ja kirkaista kovaa. Sydän tykyttäen on kiva hiippailla nukkumaan ja muistella, mitä elokuvassa oli sängyn alla piilossa.


Ääni muuttuu humisevammaksi.

Vanhahko talo natisee ja paukkuu. Säpsähdän usein iltaisin ikkunaseinän kovaan naksahdukseen. Viime yönä kuulin haukotuksen äänen. Olisin luullut sitä koirani haukotukseksi, mutta se ei ollut siinä. Äänet ovat jännittäviä.  Ehkä henget kerääntyvät yhteen leikkimään. Ehkä joku niistä on jäänyt seinän taakse piiloon.


Ystäväni kanssa puhutaan "talonmiehestä", kun kuuluu epämääräisiä ääniä. Kerran talonmies ahkeroi yöllä niin kovasti, että katkaisi mökin ulkoharjan varren. Se kuului kovana äänenä "RIKS" ja aamulla pihalla makasi todiste. Tämä talonmies a`la "Mysteeri henki" herättää itsessä lähinnä hilpeyttä ja uteliaisuutta. En ole skeptinen henkimaailmalle, vaikka niiden näkeminen ei ole ollut minulle ajankohtaista. 


Kello lyö tahtia. Se muistuttaa mummolan kaappikellosta. Pienenä laskin viisareitten liikettä. Odotin koska se lyö tasatunnin ja äänen voimakkuus soi silloin kovemmin. Samalla isovanhemmat kuorsasivat ja mummoni heräsi yskimään. Käänsin kylkeä ja penkkisänky natisi allani.

Vatsani herättää ajatuksista. Se möyryää kuin kolli-kissa. Nälkä? Kesällä näläntunne hiipuu hiukan ja on vaikeampi erottaa. Ihana tekosyy rientää jääkaapille.