Mieli tarvitsee ruoskimista

Sain viime sunnuntaina hyvää muistutusta siitä, että kaikenlainen rääkki on tietyssä määrin hyväksi keholle. Kundaliinijoogakurssilla pureuduimme stressinpoistoon. Opettaja varoitti heti kurssin alussa, että päivä tulee olemaan kidutusharjoituksia täynnä. Kuulosti dramaattisen huvittavalta, mutta dramaattista se olikin. Huvittavaa vasta harjoitusten jälkeen. Hiki roiskui ja happi loppui. Ruoskat soivat. Stressi lensi ikkunoista ulos ja maailma kirkastui.

Ihminen tarvitsee äärirajoja voimistaakseen mieltään. Kehomme äärituntemukset vahvistavat hermostoa kestämään vaikeitakin koitoksia. Kun mieli on kestävä, suhtaudumme asioihin selkeämmin, emmekä lannistu niin herkästi. Näin kykenemme myös näkemään asioita laajemmassa perspektiivissä. Kokonaisvaltainen näkökulma tukee kaikkia elollisia enemmän kuin oman navan tuijottelu.

Suomalaiset ovat luonnostaan sisukasta kansakuntaa. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna suomalaiset naiset ovat kuulema kaikkein sisukkaimpia. Tässä pienessä, pimeässä ja hiljaisessa maassa on siis sitkeyttä, joka on syvällä maaperässämme kuin sinne levittäytynyt puun juuristo. Tämä ominaispiirre on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Juuret ovat ehkä sukupolvien ketjussa muuttaneet muotoaan, mutta iskunkestävyyttä eivät.

Ihmisen mieli voi olla sisukas, mutta jos mielellä ei ole näkökyä ja notkeutta, sisukkuus voi kääntyä itseään vasten. Jos mieli toimii kuin juna, joka porskuttaa eteenpäin osaamatta pysähtyä, jää sekä matkustajat asemalle, että tietoisuus varikolle.

Kehon ja mielen lempeä kohtelu on aina ensiarvoisen tärkeää, mutta siinäkin voi mennä liian pitkälle. Lempeys voi johtaa äärimmäisyydessään siihen, että aina kipupisteen kohdatessa lopettaa kesken. Ei halua edes yrittää. Se voi merkitä pitemmässä juoksussa luovuttamista. Luovuttaminen taas tukee laiskuutta. Aikamme suosii laiskuutta. On helppo välttää turhaa ponnistelua, koska monet asiat toimivat loistavasti ilman vaivannäköä. Pikakulttuuri ja koneet tukevat ihmisen heikkoa mieltä, ei tarvitse opetella monia asioita jos ei ole pakko.

Ajatustapamme heijastuvat kaikkeen. Liikuntasuorituksessa sallittu luovuttamisen mentaliteetti välittyy herkästi muihinkin elämän osa-alueisiin. Kivusta tulee välttelyn kohde. Laiskuudesta tulee tapa. Olisi siis tärkeää tiedostaa, että tällainen pumpuliin kääriytyminen heikentää meidän kehon ja mielen kapasiteettia. Tietty stressipitoisuus kehossa pitää aivomme aktiivisina ja valppaina elämälle. Ilman valppautta muutumme passiivisiksi ja voisimme saman tien haudata itsemme elävältä.

Joogafilosofia opettaa ihmiselle tasapainoa. Lempeyttä ja kurinalaisuutta samassa paketissa. Haastavintahan lienee juuri tasapainon saaminen ja säilyttäminen. Niin herkästi annamme haluillemme valtaa ja unohdamme sillä hetkellä jotain muuta ainutlaatuista itsessämme. Epätasapaino on aina tiedostamattoman mielen tulos.

Itse olen kaivanut nyt ruoskan esiin mieleni sopukoista. Hien laskeutuessa kuulen paremmin sydämeni äänen. Lopuksi kääriydyn levolle pumpuliin kuin pieni vauva. Sitä kaikkea tarvitsen ollakseni kokonainen. Ollakseni vahvempi.

Kuunnelkaa hiljaista viisautta

Hänellä voisi olla joitain ajatuksia jos hän osaisi puhua. Hän voisi olla hyvinkin fiksu jos hän saisi kielen päälle sanoja, taivutettua kieltä, kuten haluaisi ja jos hän osaisi rakentaa sanoista loogisia kokonaisuuksia. Hän voisi olla jopa parempi kuin sinä, joka istut pallillasi ja luulet omistavasi koko maan. Tai sinä, joka olet vääryydellä ja nokkelilla puhelahjoillasi päässyt johtamaan. Tai sinä, jolta puuttuu sydän, mutta järki kulkee gepardin vauhdilla.

Hänelläkin voisi olla mahdollisuus istua hallituksessa punomassa uudenlaista yhteiskuntaa jos hän osaisi viestittää, kuten vaadimme. Jos liikekieli olisi yksi tapa puhua, hän olisi ehkä expertti. Jos ilman käsiä voisi kirjoittaa, hän synnyttäisi maailman uusin kääntein. Kukaan ei maalaa uutta talousideaansa paperille. Idealle ei kelpaa lyriikka. Se pitää asettaa oikeaan muottiinsa ja kääntää sivistyssanakirjan kanssa korulauseiksi. Liitteeksi sopii pari alan kirjaa, jotka ovat lainattavissa eduskunnan kirjastosta.

Huomaatteko ne, joilla on taitoa ymmärtää ja hyväksyä ihmiskunta sellaisena kuin se jo on. Sehän on jo valmis, ollut kauan. Luonto on tehnyt aikaa sitten tehtävänsä. Ihmisellä on kuitenkin ihme tarve käpälöidä kaikkea luomakunnan hienoutta ja saada aikaan pelkkää tuhoa.

Tänään olen miettinyt tuhoa taivasta kummastellessani. Sää on vaihtunut ainakin kymmenen kertaa päivän mittaan. Se ei ole normaalia. Se kertoo, että luonto on epätasapainossa. Kuten ihminenkin.

Emme tarvitsisi karismaattisia kirjaviisaita johtajia istuttamaan yhteiskuntaan lakipykäliä, rajaamaan aitoja ja vahtimaan velan määrää. Emme tarvitsisi heitä jos ymmärtäisimme aidosti, mistä elämästä on kyse. Silloin meiltä häviäisi halu sietää tämankaltaista turvavyöhykettä ympärillämme.

Näkisimmepä viisauden heissä, joilla ei ole tarvetta tai kykyjä luoda rationaalista todellisuutta. Heissä, jotka makaavat sairaalassa tai kasvavat köyhyyteen. Heissä, jotka luetaan kehitysvammaisiksi, mutta joiden silmät suurentavat monta suurennuslasia enemmän. Lapsissa ja vanhuksissa, joiden ääni torjutaan lässytyksellä. Meillä on lukematon määrä tietoista ja viisasta ihmiskuntaa, joilla ei ole sananvapautta, jotka vain heitetään laidan yli. Vain koska joku on niin päättänyt ja toiset toistaa perässä.

Korvat hörölle siellä missä on hiljaista. Siellä on eniten viisautta. Kuunnelkaa heitä.