Tarinoita kontrollista

Hän heräsi joka aamu puoli kuudelta.
Puki ylleen puhtaan ruutupaidan ja suorat housut
Pesi kasvonsa
keitti kaksi kuppia Pauligin kahvia
ja teki kaksi ruisvoileipää kurkkuviipaleilla.

Hän istui keittiönpöydän vasemmalle puolelle
tuolille, jossa oli jo kulumaa käytöstä
siten, että näki ikkunasta ulos lintulaudalle
ja oli näkemättä roskiksen puoleista sivua
ja asetti lukulasit päähänsä.

Hän kaivoi edellisen viikon Hesarin pöydän viereisestä lehtikasasta
sen Hesarin, jonka hän aina viikon viimeisenä päivänä klo 20
noutaa muiden viikon Hesarien kanssa
viereisen kadunkulman Pitzeriasta
sieltä, jossa tiedetään jättää hänelle käytetyt lehdet tiskin taakse.

Hän luki lehden kahdesti
ensimmäisellä kerralla hän alleviivasi tärkeimmät uutiset
jotta tiesi palata lukemaan ne uudelleen
samalla hän siemaili kahviaan sokerilla
ja söi leipäänsä pureskellen jokaisen palan viisitoista kertaa.

Aamiaisen jälkeen hän pyyhki suupielensä nenäliinalla
Nenäliina kulki aina mukana ruutupaidan rintataskussa
Jos se ei jostain syystä siellä ollut
(hän oli silittäessään puhtaan paitansa unohtanut laittaa sen taskuun)
hän järkyttyi kovasti.

Silloin hän ei kävellyt makuuhuoneeseen hakemaan uutta nenäliinaa
joka olisi ollut hyvin yksinkertainen ratkaisu
vaan hän aloitti aamutoimensa uudelleen
teki kaiken järjestelmällisesti toisen kerran
kunnes pääsi pyyhkimään suupielensä nenäliinalla, joka oli nyt taskussa.


---

Jokainen muisti hänet
hän oli pyörän selässä tunnin alussa
jatkoi seuraavaan tuntiin saman pyörän istuimella
hänellä oli vaappuva tyyli polkea
hän oli jotenkin kaukana muista
eikä läsnä

Hän kuihtui kuihtumistaan
vaatteet näyttivät isoilta
silmälasit liian suurilta
ponihäntä pieneni
kasvot lakkasivat kiiltämästä
hän tuskin edes hikoili

Hän oli siellä aina
aamuisin, päivisin ja iltaisin
kunnes yksi päivä
häntä ei enään näkynyt
kaikki varmasti miettivät
minne hän oli joutunut.

Oli lämmin kesäpäivä
hahmo edessäni aurinkoa vasten
ihminen pitkässä untuvatakissa
outo ilmestys keskellä ruuhkaista katua
kasvot olivat harmaan kalpeat
hurja epätoivo näkyi jo kaukaa.

Se oli hän
hän pyysi rahaa
pyysi sen verran, että pääsisi sisälle jonnekin
juomaan kupin teetä
annoin hänelle rahaa
hän hymähti.

Näin hänet sitten useamman kerran
samoilla Kampin kulmilla
hän laahusti kumarassa
untuvatakki päällä kesähelteellä
katsoin huolestuneena kadun varrelta.

Luojalle kiitos
hän lienee paranemaan päin
hän käy jälleen pyöräilemässä
mutta hän on ainakin 10 kiloa isompi
kasvoissa punakka väri.

Ehkä hän on terveempi
toivottavasti onnellisempi
toivon hänelle jokatapauksessa kaikkea hyvää!


---


6-vuotiaana
äiti laittoi minut pianotunneille
isä kannusti jatkamaan jalkapalloa
jonka aloitin jo 4-vuotiaana.

7-vuotiaana
aloitin ranskalaisen koulun
osaamatta lausettakaan sitä kieltä
isä oli opettanut minulle vain aakkoset

8-vuotiaana
pianotunteja oli jo kolmesti viikossa
äiti patisti soittamaan
ja piti hakea musiikkilinjalle.

9-vuotiaana
pianotunnit eivät huvittaneet
halusin pelata jalkapalloa tai leikkiä
äiti ja isä riitelivät asiasta.

10-vuotiaana
tuli lisää kieliä opeteltavaksi
ranskan lisäksi englanti
yhä protestoin pianotunteja.

11-vuotiaana
sain stipendin musiikinopiskeluun
pianotuntien määrä kasvoi entisestään
kalenteri meni uusiksi.

12-vuotiaana
huomasin olevani rättiväsynyt
päivät olivat pitkiä
kalenterista oli tullut raamattu.

13-vuotiaana
yllätyin, ettei kukaan ikätoveri leiki nukeilla
lapsuus oli mennyt
enkä ollut ehtinyt leikkiä.

Tarinoita ihmisistä ja toiveista

---

Se oli niin yksinäinen
että se nukkui koko päivän
näki unia, joissa oli ihmisiä enemmän
kuin  sen arkielämässä.

Uniin se hautasi mielensä
unohti todellisuutensa
teki pakoretkeänsä
kohti unelmiaan.

Kun se viimein illalla nousi
katsoi itseään peilistä
sillä oli tyynyn jäljet poskessa,
tatuoitunut unimaailma mukanaan.

---


Kun oikein hiljaa pyytää
voi enkeli kuulla
toiveita toteen tuoda.

Mutta jos toive tulee pakosta
halusta, eikä sydämestä
enkeli ei kuule.

Se kuulee vain kaiken hiljaisen
ja kun ihminen on valmis
se antaa vastauksen.

---


Sen jalka ei jaksanut enään nousta
käsikin alkoi vapista
se tarvitsi apua suihkussa
vaikkei ollut koskaan tarvinnut keneltäkään mitään.
Tuo itseellinen nainen.

Sillä oli hieno akateeminen ura
ja paljon ystäviä
mutta naimisiin se ei koskaan päässyt
kun se ei huolinut kenestä vaan
Se halusi säilyttää oman pään.

Se ei enään päässyt kahvikuppilaan
teatteriin, eikä jumppaankaan
se ei kyennyt enään virkkaamaan
eikä edes kotiansa siivoamaan
sillä oli silti tahtoa tehdä paljon muuta.

Sillä oli ajattelukyky suuri
se istutti ajatuksen siemeniä

pohti maailman ihmeitä

väritti tarinoita

ja matkusti niillä ympäriinsä. 

Sen silmät säteili ja tuikki

se nauroi koko pienellä vartalollaan

se arvosti elämää

uskoi ja rakasti

sillä se jaksoi loppuun asti.  

Tuo itseellinen nainen!


---

Paita on vanha ja rikki

reikäinen

se on epämukava päällä

siitä tuulee läpi

sen läpi näkee ihoni.

Paidan tehtävä on täytetty

heitän sen roskiin

kunnes sinä kaivat sen sieltä

laitat sen päällesi

olet reikiä täynnä.

Näen ihosi

rikkonaisen kehosi

kipusi

voimattomuuteesi

ihan kuin tuo paita olisi sinä.

En halua nähdä tuota paitaa

enkä siksi myös sinua

rikkonaisuus on liian näkyvää

olet liian kylmissäsi

ja se tuntuu minussa asti.

Miksi haluat pitää tuota paitaa

kaupassa on ehjiä

jotka suojaavat kylmältä

korjaavat ihosi

peittävät kipusi

Ihosi tarvitsee lämpöä

anna sitä sille

hoida itsesi

nähdään sitten villapaidoissa

ja halataan toisiamme lämpiminä.

Mieli tarvitsee ruoskimista

Sain viime sunnuntaina hyvää muistutusta siitä, että kaikenlainen rääkki on tietyssä määrin hyväksi keholle. Kundaliinijoogakurssilla pureuduimme stressinpoistoon. Opettaja varoitti heti kurssin alussa, että päivä tulee olemaan kidutusharjoituksia täynnä. Kuulosti dramaattisen huvittavalta, mutta dramaattista se olikin. Huvittavaa vasta harjoitusten jälkeen. Hiki roiskui ja happi loppui. Ruoskat soivat. Stressi lensi ikkunoista ulos ja maailma kirkastui.

Ihminen tarvitsee äärirajoja voimistaakseen mieltään. Kehomme äärituntemukset vahvistavat hermostoa kestämään vaikeitakin koitoksia. Kun mieli on kestävä, suhtaudumme asioihin selkeämmin, emmekä lannistu niin herkästi. Näin kykenemme myös näkemään asioita laajemmassa perspektiivissä. Kokonaisvaltainen näkökulma tukee kaikkia elollisia enemmän kuin oman navan tuijottelu.

Suomalaiset ovat luonnostaan sisukasta kansakuntaa. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna suomalaiset naiset ovat kuulema kaikkein sisukkaimpia. Tässä pienessä, pimeässä ja hiljaisessa maassa on siis sitkeyttä, joka on syvällä maaperässämme kuin sinne levittäytynyt puun juuristo. Tämä ominaispiirre on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Juuret ovat ehkä sukupolvien ketjussa muuttaneet muotoaan, mutta iskunkestävyyttä eivät.

Ihmisen mieli voi olla sisukas, mutta jos mielellä ei ole näkökyä ja notkeutta, sisukkuus voi kääntyä itseään vasten. Jos mieli toimii kuin juna, joka porskuttaa eteenpäin osaamatta pysähtyä, jää sekä matkustajat asemalle, että tietoisuus varikolle.

Kehon ja mielen lempeä kohtelu on aina ensiarvoisen tärkeää, mutta siinäkin voi mennä liian pitkälle. Lempeys voi johtaa äärimmäisyydessään siihen, että aina kipupisteen kohdatessa lopettaa kesken. Ei halua edes yrittää. Se voi merkitä pitemmässä juoksussa luovuttamista. Luovuttaminen taas tukee laiskuutta. Aikamme suosii laiskuutta. On helppo välttää turhaa ponnistelua, koska monet asiat toimivat loistavasti ilman vaivannäköä. Pikakulttuuri ja koneet tukevat ihmisen heikkoa mieltä, ei tarvitse opetella monia asioita jos ei ole pakko.

Ajatustapamme heijastuvat kaikkeen. Liikuntasuorituksessa sallittu luovuttamisen mentaliteetti välittyy herkästi muihinkin elämän osa-alueisiin. Kivusta tulee välttelyn kohde. Laiskuudesta tulee tapa. Olisi siis tärkeää tiedostaa, että tällainen pumpuliin kääriytyminen heikentää meidän kehon ja mielen kapasiteettia. Tietty stressipitoisuus kehossa pitää aivomme aktiivisina ja valppaina elämälle. Ilman valppautta muutumme passiivisiksi ja voisimme saman tien haudata itsemme elävältä.

Joogafilosofia opettaa ihmiselle tasapainoa. Lempeyttä ja kurinalaisuutta samassa paketissa. Haastavintahan lienee juuri tasapainon saaminen ja säilyttäminen. Niin herkästi annamme haluillemme valtaa ja unohdamme sillä hetkellä jotain muuta ainutlaatuista itsessämme. Epätasapaino on aina tiedostamattoman mielen tulos.

Itse olen kaivanut nyt ruoskan esiin mieleni sopukoista. Hien laskeutuessa kuulen paremmin sydämeni äänen. Lopuksi kääriydyn levolle pumpuliin kuin pieni vauva. Sitä kaikkea tarvitsen ollakseni kokonainen. Ollakseni vahvempi.

Kuunnelkaa hiljaista viisautta

Hänellä voisi olla joitain ajatuksia jos hän osaisi puhua. Hän voisi olla hyvinkin fiksu jos hän saisi kielen päälle sanoja, taivutettua kieltä, kuten haluaisi ja jos hän osaisi rakentaa sanoista loogisia kokonaisuuksia. Hän voisi olla jopa parempi kuin sinä, joka istut pallillasi ja luulet omistavasi koko maan. Tai sinä, joka olet vääryydellä ja nokkelilla puhelahjoillasi päässyt johtamaan. Tai sinä, jolta puuttuu sydän, mutta järki kulkee gepardin vauhdilla.

Hänelläkin voisi olla mahdollisuus istua hallituksessa punomassa uudenlaista yhteiskuntaa jos hän osaisi viestittää, kuten vaadimme. Jos liikekieli olisi yksi tapa puhua, hän olisi ehkä expertti. Jos ilman käsiä voisi kirjoittaa, hän synnyttäisi maailman uusin kääntein. Kukaan ei maalaa uutta talousideaansa paperille. Idealle ei kelpaa lyriikka. Se pitää asettaa oikeaan muottiinsa ja kääntää sivistyssanakirjan kanssa korulauseiksi. Liitteeksi sopii pari alan kirjaa, jotka ovat lainattavissa eduskunnan kirjastosta.

Huomaatteko ne, joilla on taitoa ymmärtää ja hyväksyä ihmiskunta sellaisena kuin se jo on. Sehän on jo valmis, ollut kauan. Luonto on tehnyt aikaa sitten tehtävänsä. Ihmisellä on kuitenkin ihme tarve käpälöidä kaikkea luomakunnan hienoutta ja saada aikaan pelkkää tuhoa.

Tänään olen miettinyt tuhoa taivasta kummastellessani. Sää on vaihtunut ainakin kymmenen kertaa päivän mittaan. Se ei ole normaalia. Se kertoo, että luonto on epätasapainossa. Kuten ihminenkin.

Emme tarvitsisi karismaattisia kirjaviisaita johtajia istuttamaan yhteiskuntaan lakipykäliä, rajaamaan aitoja ja vahtimaan velan määrää. Emme tarvitsisi heitä jos ymmärtäisimme aidosti, mistä elämästä on kyse. Silloin meiltä häviäisi halu sietää tämankaltaista turvavyöhykettä ympärillämme.

Näkisimmepä viisauden heissä, joilla ei ole tarvetta tai kykyjä luoda rationaalista todellisuutta. Heissä, jotka makaavat sairaalassa tai kasvavat köyhyyteen. Heissä, jotka luetaan kehitysvammaisiksi, mutta joiden silmät suurentavat monta suurennuslasia enemmän. Lapsissa ja vanhuksissa, joiden ääni torjutaan lässytyksellä. Meillä on lukematon määrä tietoista ja viisasta ihmiskuntaa, joilla ei ole sananvapautta, jotka vain heitetään laidan yli. Vain koska joku on niin päättänyt ja toiset toistaa perässä.

Korvat hörölle siellä missä on hiljaista. Siellä on eniten viisautta. Kuunnelkaa heitä.

Olet hieno ihminen!

Kuka kertoisi minulle kauniin tarinan. Sen tarinan, jolla lapsena sai turvallisen ja hyvän mielen. Kukaan ei enään ole kertomassa aikuiselle sitä tarinaa. Siispä yritän kertoa sitä itse itselleni. Yritän todistella tarinalla, että tyttö pärjää. Tyttö on pian iloinen. Tytöllä on kaikki hyvin. 

Kuinka tärkeää onkaan, että meillä on yhteys omaan itseemme. On ystävyyssuhde sisimpämme kanssa. Silloin voimme kertoa itselle muutakin kuin tarinoita. Voimme kertoa asioita, jotka ovat totta. Voimme kehua ja kannustaa itseämme. Niin paljon kun sielu sietää. Ja sieluhan sietää.

Voisimme myös opetella sanomaan asioita ääneen. Sellaisia pieniä ja viattomia, positiivisia huomioita. Toisesta ihmisestä tai asioista. Ne voisivat tulla suusta pidättäytymättä. Ilman taka-ajatuksia. 

Sanomme kehuja vain, kun on pakko. Kun on työpaikan kehittämispäivä tai läksiäiset. Kun tavataan uusi ja kiinnostava ihminen. Tai kun haudataan ihminen. Kuolleesta löytyy hienoja sanoja kirjoihin asti.

Kauniit ajatukset ja teot tulevat aina antajalle takaisin. Jos ei muuta syytä löydä, niin tällä uhalla voisimme yrittää parantaa tapoja. Voisimme kasvattaa uudenlaista kulttuuria, joka perustuisi positiivisiin huomioihin. Mitä kaikkea saisimmekaan tällä ajattelutavalla aikaan. Ehkä ylikansoitetun maan sillä rakkauden määrä varmasti kasvaisi.

Positiivisuus ei tarkoita kriittisten silmien sulkemista. Se ei tarkoita realismin puutetta. Se tarkoittaa rehellisiä silmiä, joilla on tahto luoda parempaa maailmaa.