Mieli tarvitsee ruoskimista

Sain viime sunnuntaina hyvää muistutusta siitä, että kaikenlainen rääkki on tietyssä määrin hyväksi keholle. Kundaliinijoogakurssilla pureuduimme stressinpoistoon. Opettaja varoitti heti kurssin alussa, että päivä tulee olemaan kidutusharjoituksia täynnä. Kuulosti dramaattisen huvittavalta, mutta dramaattista se olikin. Huvittavaa vasta harjoitusten jälkeen. Hiki roiskui ja happi loppui. Ruoskat soivat. Stressi lensi ikkunoista ulos ja maailma kirkastui.

Ihminen tarvitsee äärirajoja voimistaakseen mieltään. Kehomme äärituntemukset vahvistavat hermostoa kestämään vaikeitakin koitoksia. Kun mieli on kestävä, suhtaudumme asioihin selkeämmin, emmekä lannistu niin herkästi. Näin kykenemme myös näkemään asioita laajemmassa perspektiivissä. Kokonaisvaltainen näkökulma tukee kaikkia elollisia enemmän kuin oman navan tuijottelu.

Suomalaiset ovat luonnostaan sisukasta kansakuntaa. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna suomalaiset naiset ovat kuulema kaikkein sisukkaimpia. Tässä pienessä, pimeässä ja hiljaisessa maassa on siis sitkeyttä, joka on syvällä maaperässämme kuin sinne levittäytynyt puun juuristo. Tämä ominaispiirre on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Juuret ovat ehkä sukupolvien ketjussa muuttaneet muotoaan, mutta iskunkestävyyttä eivät.

Ihmisen mieli voi olla sisukas, mutta jos mielellä ei ole näkökyä ja notkeutta, sisukkuus voi kääntyä itseään vasten. Jos mieli toimii kuin juna, joka porskuttaa eteenpäin osaamatta pysähtyä, jää sekä matkustajat asemalle, että tietoisuus varikolle.

Kehon ja mielen lempeä kohtelu on aina ensiarvoisen tärkeää, mutta siinäkin voi mennä liian pitkälle. Lempeys voi johtaa äärimmäisyydessään siihen, että aina kipupisteen kohdatessa lopettaa kesken. Ei halua edes yrittää. Se voi merkitä pitemmässä juoksussa luovuttamista. Luovuttaminen taas tukee laiskuutta. Aikamme suosii laiskuutta. On helppo välttää turhaa ponnistelua, koska monet asiat toimivat loistavasti ilman vaivannäköä. Pikakulttuuri ja koneet tukevat ihmisen heikkoa mieltä, ei tarvitse opetella monia asioita jos ei ole pakko.

Ajatustapamme heijastuvat kaikkeen. Liikuntasuorituksessa sallittu luovuttamisen mentaliteetti välittyy herkästi muihinkin elämän osa-alueisiin. Kivusta tulee välttelyn kohde. Laiskuudesta tulee tapa. Olisi siis tärkeää tiedostaa, että tällainen pumpuliin kääriytyminen heikentää meidän kehon ja mielen kapasiteettia. Tietty stressipitoisuus kehossa pitää aivomme aktiivisina ja valppaina elämälle. Ilman valppautta muutumme passiivisiksi ja voisimme saman tien haudata itsemme elävältä.

Joogafilosofia opettaa ihmiselle tasapainoa. Lempeyttä ja kurinalaisuutta samassa paketissa. Haastavintahan lienee juuri tasapainon saaminen ja säilyttäminen. Niin herkästi annamme haluillemme valtaa ja unohdamme sillä hetkellä jotain muuta ainutlaatuista itsessämme. Epätasapaino on aina tiedostamattoman mielen tulos.

Itse olen kaivanut nyt ruoskan esiin mieleni sopukoista. Hien laskeutuessa kuulen paremmin sydämeni äänen. Lopuksi kääriydyn levolle pumpuliin kuin pieni vauva. Sitä kaikkea tarvitsen ollakseni kokonainen. Ollakseni vahvempi.