Hello you all!

Hei!

Hello!

I can`t unfortunately say "hello" for you in South-Korean and Thailand! 

It would be nice to learn.

Blogillani on eniten lukijoita Suomen lisäksi Yhdysvalloista ja Venäjältä.
Myös Britanniasta, Belgiasta, Saksasta, Kanadasta, Italiasta, Puolasta  ja Virosta käydään lukemassa. 

Yllättävimpiä ovat kuitenkin Etelä-Korea ja Thaimaa. 

Ruotsista en ole saanut ketään lukijaa, vaikka paremminhan se sopisi kuvioihin. 

Olisin utelias tietämään, kuka on eksynyt blogiini  ja vielä noinkin kaukaa.
Olisin utelias kuulemaan sinusta lukija. Miksi et jätä mitään merkkiä, että käyt täällä. 

Näen sinut toistuvasti vain tilastojen valossa. Ilmeisesti ymmärrät suomea.

Minusta tuntuu, että blogiin on vaikea jättää mielipidettään erityisesti silloin jos mielipiteen jättäjiä on vähän.
Olen huomannut, että monessa asiassa toimii alitajuinen "laumaefekti". 

On helpompi sanoa ääneen jos on muitakin sanomassa, silloin ei erotu liikaa. 

Tai sitten kirjoitukseni eivät yksinkertaisesti herätä ajatuksia. Se tuntuisi oudolta. 

Sillä kai sinulla on edes krittiikkiä hampaan välissä?

Ei ole tarkoitus pelotella, sinulla on oikeus olla näkymätön, anonyymi lukija. 

Olen iloinen siitäkin!

Kirje Kesälle

Hei Kesä!

Kiitos, että olet tullut luoksemme! 

...Olemme siitä niin iloisia, että jopa hymyilemme toisillemme. Ilon ja euforian väreet kantautuvat aaltoina koko tienoon poikki. Ihmiset heräävät kuin muukalaiset pesäkoloistaan ja alkavat elää uudella tavalla. Kesä kasvattaa siiveet. Ne notkuvat tahdissamme pilvilautan yllä. Aurinko nostaa hattua meille. 

Järven pinta peilaa valoa. Kastelemme varpaita ja tunnemme, miten hiekka vajoaa allamme. Virtaus vie kauemmas rannasta. Tekisi mieli sukeltaa ja syöksyä veden alle kuin vaahtopää. Veteen jää monta huolta, se pyhkäisee ne kevyellä otteella mukaansa. 

Se hellii kulkijaa, veden syleilyssä on kylmänäkin iltana lämmin. 

Puutarhassa ja metsässä voi koskettaa multaa, puuta ja kukkaa. Tuntea siten, ettei kesä ole vain vuodenaikojen improvisaatiota vaan elämäntuntuinen ja kosketuspintainen aika. 

Hurraa huudot sinulle, Kesä!

Monstereitten yö

Helsingin keskusta. Klo 22.45. Kävelen kadulla. Vastaan kävelee toinen toistaan rosoisempia hahmoja. Grillin edustalla niitä piisaa oikein jonoksi asti.

Näky on sama kuin klo 18 samana päivänä, kun jonkinlainen monstereitten letka täytti Mannerheimintien. Joku paraati, jossa ihmiset olivat pukeutuneet verisiin palttoisiin. Nyt samat henkilöhahmot linkuttavat tietä pitkin, puuttuu vain verinen naama.

Jos en tuntisi suomalaista viinakulttuuria, olisin varmasti pöyristynyt, jopa järkyttynyt.

Ja tätäkö on lähteä baariin viettämään iltaa. Juhlimaan. Parhaat vaatteet päälle. Lakerikengät jalkaan. Naiset kihartaneet tukkaansa tunti tolkulla ja hankkineet uudet irtoripset ja rakennekynnet tätä iltaa varten.
Nakkijonossa näkee sitten tuloksen. Ripset roikkuvat jo puolitiessään, kun kännissä vuodattavat kyyneleitä. Miehellä sinappia naamatäynnä.




Katujen örinästä saisi hienon luontodokumentin: "Näin ääntelee ihminen". Rosoisista kasvoista heijastuu sumu ja tyhjyys. Melkein voin kuvitella savua koko ilman täyteen.

Kaikki tuntuvat silti hyväksyvän toisensa. Kukaan ei ihmettele toisen rosoisuutta. Se, ettei pysy pystyssä on aivan ok. Vähän suolakurkkua silmäkulmassa, ei siihenkään kukaan kiinnitä huomiota. Viikonloppuiltana ymmärrys kasvaa, kulttuuri antaa siihen myöten. On normaalia käyttäytyä juuri noin.

Humalainen porukka möyrii eteenpäin. Tai ryömii... Laahustaa... Koikkelehtii... Horjuu... Kaatuilee... Heiluu... Huojuu... Jokatapauksessa, se on kuin kasa jotain ylimääräistä ainetta. Kaukaa näyttää melkein epämääräiseltä oliolta. Olenkohan kadun ainut selvä. Naurattaa ja itkettää samaaan aikaan. Menee vaan jotenkin hilseen yli.

En halua tietää, miten aamuyö sujuu. Missä kunnossa nämä kaunottaret ja kulkurit ovat silloin.

Romeo ja Julia

Tänä iltana oli ilo vierailla hiljaisessa koirapuistossa, Helsingin Rajasaaressa. "Romeo ja Julia" siellä kuhertelivat. Oli niin romanttista, että!

Kaksi mustarastasta:

"Minä haluan tutustua sinuun!", huusi koiras oksalta.

"Minulla on nyt muuta tekemistä.", vastasi naaras ja liiteli sinne tänne.

"Tulisitko kuitenkin tähän oksalle vierelleni?", aneli koiras.

"Jos pyydät oikein kauniisti.", hihitteli naaras ja teki parhaimmat lentokuvionsa. Samalla se tietenkin yritti näyttää vaatimattomalta ja viehkeältä.

"Tämä ei olekaan helppo nakki.", pohti koiras mielessään. Se pöyhisteli sulkiaan ja teki myös pienen lentonäytteen. "Näytinköhän kyllin nopealta ja ketterältä...", se ajatteli ja teki varmuuden vuoksi saman uudestaan.

"Tule nyt vaan tänne, näin kaunis iltakin. Aurinko laskeutuu tuolta takaa. Tästä viereltäni näet paremmin.", koiras aneli taas.

Tätä jatkui tovi. Koiras alkoi hermostua, mutta pidätteli itseään. Se epäili, ettei sen karisma purenut. Siksi se teki seuraavan siirron. "Tulisitko katsomaan pesääni, olen rakentanut sen kauniiksi. Tänne mahtuisi toinenkin...".

"Ehkä, ehkä...", kiusoitteli naaras vain.

"Noh, minä odottelen täällä.", koiras yritti olla tyyni, mutta sisällä kuohui: "Mikä naaras!"

"Hihhih!", naaras vain virkkoi, mutta ääni paljasti kaiken. Se alkoi soida uudella tavalla ja moninaisemmin.

Tämä ääni sai koiraan kurkistamaan pesäkolostaan ja jatkamaan houkutteluaan omilla äänen moninaisuuksillaan... 

Miten tarina päättyy, sitä en nähnyt. Mutta olen vakuuuttunut, että kiusoittelun loputtua naaras lensi ilomielin koiraan pesään ja lopulta he kaksi saivat toisensa. Ja pian on pesä täynnä mustarastaspoikasia... 

Pitää mennä uudelleen seuraaman näiden ihanien kuhertajien elämää.

Sopimuksia tai totuttuja tapoja?

Nainen istuu leikkivän lapsensa kanssa pihalla tai seuraa perässä, kun tuo parivuotias juoksee ja leikkii. Isää näkee vain tupakalla terassillaan ja ilmeisesti aamuvarhain parkkipaikalla. Onkohan isä sanonut ennen lapsentekoa vaimolleen: "Minä en sitten leiki lapsen kanssa pihalla."

Samaiseen perheeseen hankittiin koira. Sitä taluttaa perheen äiti ja 10-vuotias tytär. Onkohan isä sanonut muulle perheelle ennen koiranhankintaa: " Minä en sitten taluta koiraa ulkona."

Toinen perhe. Isä tulee töistä ja lähtee säännöllisesti iltapäivälenkille kera kahden lapsen ja koiran. Äiti hoitaa lapsia päivät. Miten idyllistä, että äiti saa hengähtää hetken ja isä ottaa vastuun lapsista töistä tultuaan. Onkohan äiti sanonut miehelleen ennen lastentekoa: "Sinä sitten saat huolehtia lapsista, kun tulet töistä kotiin."

Avopari. Nainen ja mies. Mies leikkaa takapihalla ruohoa. Nainen tulee tämän jälkeen terassille ottamaan aurinkoa. Mies korjaa pyörää. Nainen lähtee tämän jälkeen pyöräilemään. Onkohan nainen sanonut: "Sinä sitten leikkaat takapihan ruohon ja korjaat pyörät."

Ja kahden naisen talous. Yhdessä kiinnitetään taulut ja rakennetaan aita. Vuorotellen siivotaan ja viedään roskat. Se pesee pyykin, joka jaksaa. Se tekee ruoan, jolla on nälkä.

Onko perheenjäsenillä sopimukset, mitä kukin tekee? Ovatko kaikki tyytyväisiä osaansa? Muodostuvatko perheiden sisällä olevat roolit persoonakohtaisista-, motivaatiokohtaisista- ja/tai aktiviteetti-eroista? Tai muodostuvatko ne jopa vanhakantaisista sukupuoliroolioletuksista?

Olisiko sopimuksissa päivittämistä?

Laumaeläimillä ja linnuilla on omat roolinsa toistensa kesken. Olemmeko me ihmiset tässä asiassa samanlaisia?