Moninainen äitee-maamme!

Lunta on tupruttanut Levillä eilisestä lähtien ainakin 20 cm ja lisää senkun tulee. Auto on saanut lumipeiton ja kesärenkaat liukuvat alta. Emme hihku innosta sillä emme voi lähteä autolla edes lähikauppaan, saatika ylemmäs Lappiin, jonne oli tarkoitus lähteä tutkimusretkeilemään.Tilanne kuitenkin sellaisenaan. Nyt on oikeastaan autuutta nauttia sisätiloista kurkkukivun kaivertaessa kehoa. Voi katsella ikkunasta, kun valkoisuus laskeutuu maahan ja koira riemuitsee lumesta. Se kiertää korttelia autuas ilme silmissään hännänpään vain vilahtaessa siellä ja tuolla.

Elämme lukuisia erilaisia todellisuuksia Suomen rajojen sisällä. Paikallinen ravintola oli eilen illalla täynnä villapaitaisia poromiehiä. Kittilän keskuksessa näkyi muutama paksuun pipoon piiloutunut hahmo, jotka työnsivät pyörän polkimia mokkasaappaissaan. Tänään samat saappaat työntävät korkeintaan kelkkaa sillä pyöräilystä ei voi uneksiakaan. Mökkien pihoilla makoilee lumikolia. Eilen se herätti hilpeyttä sillä ei voinut uskoa, että lumisade todella yltyisi näin rajuksi. Nyt sitä kiittää luojaa, että lumikolalla saa raapaistua maata tasaiseksi. Ja onneksi tuli kalsarikerros, talvitakki ja talvikengät mukaan!


Irvistys maailmankaikkeudelle, joka huvittelee meidän kustannuksellamme :D. Tulimme toiveikkaina keväiseen Lappiin, sulkapallomailat kolisivat auton takalasia vasten. Nyt mietimme moottorikelkan lainaamista.

Samalla toisella puolella Suomea eli Helsingissä siemaillaan terasseilla virvokkeita ja on jo monta viikkoa sitten kuoriuduttu kevätkuteisiin. Lämpö on herättänyt erilaisia ilmiöitä. Nuoret ovat kokoontuneet pussikaljoittelemaan meren rannalle ja innokkaat vesi-ihmiset vuokraavat kanootteja retkeilyä varten. Vesiliikkuvuus on muutenkin kasvanut, kun kaikki jäät ovat sulanneet. Rullaluistelijat väistelevät lenkkeilijöitä ja sisäliikunta on siirtynyt ulkolajeihin. Lapset hyppivät narua, pomppivat trampolinissa ja puhaltavat kuplia ilmaan. Helsinkiläinen puutarha surisee mehiläisistä ja perhoset leijailevat ympäriinsä.

Sitä jotenkin häkeltyy aina, kun matkustaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja kokee näitä kulttuurisia muutoksia. Samalla se on äärimmäisen mielenkiintoista, enkä ymmärrä miksi monet suomalaiset haluavat mieluummin matkustaa ulkomaille, kun tutustua oman kauniin maansa erilaisiin antimiin.

Helsinki-Tampere väli on nopeatempoista moottoritie-ajoa, joka ei sinänsä herätä muuta kuin ihailemaan hienoja uusia pikakiitäjiä. Ikaalisten kohdalla maisema muuttuu kumpuilevaksi niin, että korvat menevät lukkoon. Etelä-Pohjanmaa tuo tasaiset peltorivistöt ja silminkantavan näkyvyyden. Pohjois-Pohjanmaalla on erityisen paljon latoja ja vanhoja upeita kartanoita. Siellä on paikka paikoin kovat tulvat. Traktoreita riittää liikenteen hidasteena ja pellon pientaretta täyttää tuuheaturkkiset lampaat. Meri-Lappiin saavuttaessa tulee heti Kemin kohdalla poroja vastaan. Samalla näkyy vanhoja busseja, joilla helsinkiläiset köröttelivät ehkä 10 vuotta sitten. Kittilässä puolestaan tulee vastaan vanhoja ladoja. Dieselin hinta nousee, mitä ylemmäs Suomea ajetaan. Samassa vauhdissa laskee puiden korkeus ja vehreä nurmikko vaihtuu ruskeaksi kuivakaksi maaperäksi.

Katsoessani automatkalla pienten kuntien kyliä, mietin, minkälaista elämä niissä mahtaa olla. Voin kuvitella vain jotain siitä. Itse muutin kaupungista "maalle" ja vuoden "maalla" asuneena olen joutunut luopumaan kaupunkielämän virikkeistä. Lähinnä jäi harmittamaan elokuvateatterin puute, kahvilakulttuuri ja monipuoliset sosiaaliset yhteisöt.

Vuodenaikojen erilaiset todellisuudet ja paikkakuntien erot muokkaavat varmasti ihmisen persoonallisuutta. Pienissä kylissä on vähemmän erilaisia yhteisöjä, joten ihmiset ovat enemmän "sisäsiittoisia". "Sisäsiittoisuudella" tarkoitan tietynlaista samankaltaista elämäntapaa muiden kanssaihmisten kanssa. Pieni kylä tarjoaa myös vähemmän virikkeitä. Sen vuoksi ihmiset voivat olla taipuvaisia harrastamaan jotain, jota ei vaihtoehtojen kasvaessa välittäisi harrastaa. Jos paikallinen kulttuuri tukee raviurheilua voi siitä muodostua sitä kautta yksilön elämän lanka. Jos kahvilakulttuuri puuttuu, mutta baareja on senkin edestä, tarviiko ihmetellä jos promilleraja on varmempi nakki kuin erikoiskahvien tietämys.

Pienissä kylissä on kuitenkin ihana rauha ja oma viehättävyys. Ihmiset katsovat ja tervehtivät ystävällisesti. Vierailija otetaan lämmöllä vastaan. Ei ylpeillä ja ollaan luonnollisia. Puhutaan murteita ja isketään silmää ohimatkaajalle, joka ei ymmärrä kaikkea murteen sisältöä. Pienissä kylissä näkee tekemisen tunteen ja olemisen keveyden. Tehdään käsillä. Hankitaan elanto luonnosta ja ollaa sen kanssa enemmän kasvokkain. Luodaan uutta ja annetaan vanhojen tapojen elää. Työn jälkeen istutaan porukassa ja nauretaan.

Asut ja elät sitten miten vain, eikö ole ihanaa, että Äiti-maamme sisältää näin paljon rikkautta. Hyppäämällä vain kunnan rajan yli kuin lapsi hyppäisi ruutua toiselle, voi jo raottaa silmiään ja tutkiskella tätä moninaisuutta.

Ja Pohjanmaalle saavuttaessa puhutaan sitten Äitee-maasta.