Ihminen tunnistaa itsensä siitä, että saa jotain aikaiseksi. Hän on omalla alueellaan ja innostunut. Ihminen näkee itsensä ympärillään. Hän tekee, toteuttaa ja jakaa itseään. Me emme ole mitään ilman ympäristöämme. Me tarvitsemme ilmiasun itsellemme. Sen kanavan, jolla luoda itseään ulospäin, joka tuntuu mielekkäältä.Ilman ulospäin suuntautuneisuutta virtaus meissä pysähtyy. Se jää uinumaan sisälle ja kypsyttää hedelmiä epätavallisiin paikkoihin. Virtaus on elämän merkki. Se tarvitsee ulkoista sijaansa. Sille on aina mahdollisuus, vaikka kypsät hedelmät joskus putoaisivatkin tielle ja liiskaantuisivat. Elämä on erehdyksen kautta oppimista. Uskallusta kohdata se hetki, jolloin avuton lapsi tulee väliin ja heijastaa pelkoaan. Lapsenkaltainen avuttomuus on aina merkki jostain, johon tarttua.
Inspiraatio on potkaisija. Se käynnistää moottorin ja antaa eteemme roppakaupalla paperia. Siitä vaan luovimaan itsensä värimaailman vietäväksi. Kannattavinta on antaa sille valta ja sylkäistä ihan kaikki ulos. Antaa sen kietoutua itseesi. Viehättyä.
Intohimo jatkaa inspiraation jälkiä, mutta suuremmalla sykkeellä. Intohimolla on valtaisa voima. Se kahmaisee mukaansa ja irrottaa maallisesta tavanomaisuudesta. Sen sisällä vyöryää ja salamoi. Jäät siihen koukkuun ja et voi pysäyttää itseäsi. Olet täysillä siinä ja elämä tekee kaiken muun.
Anna tilaa sille, mikä on jo olemassa ja hyväksy se. Anna aikaa ja hiljaisuutta. Silloin joki alkaa virrata. Yrittämättä sieltä tulee ne sävelet, jotka ovat vain sinun kuultavaksi. Konsertin alku on aina koskettavin. Juuri minulleko nämä? Olemme onnemme kukkuloilla, että voimme kokea sen.
Elämä soittaa niin monta säveltä kuin on kuulijaa. Kuule oma sävelesi ja tee siitä oman elämäsi pituinen.
"laasoomii diidaaduu ominaavii duu...."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti