Harmaasta metsästä huokui valoa, lumi oli pudottanut itsensä kalliolta.
Se valui läikehtivänä jäisenä koskena alas luokseni.
Se soljui siinä elävänä, vaikka jäiset kiteet samalla niin paikoillaan pysyivätkin.
Jää leikitteli itsellään, suli inhimillisiin muotoihin. Saatoin ottaa sitä kadestä ja tuntea, miten se halusi koskettaa minua.
Koski virtasi alati ja rakensi uusia kanavia. Silmissäni suhisi pisaroiden määrä.
Jäätynyt kauneus kosketti hetken. Harmaa metsä oli kaikkea muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti