Aamu aurinko hellii vuoteeseen saakka, mikä nautinto! Kevät on tuonut päiviin pituutta ja valo on suorastaan indikaattori kuvaamaan monen ihmisen kykyä toimia. Valo tuo kehoon uutta energiaa ja näin on paljon helpompi puhaltaa vanha ilma pois. On aika avata ikkunat kehon maisemiin ja katsoa sieluansa uusin silmin.
Meillä suomalaisilla on tämä etuoikeus vuodenaikojemme jyrkkien ilman vaihtelujen vuoksi. Talvella on mahdollisuus käsitellä sisäistä kuona-ainettaan, joka on kuin henkistä vuodenaikojen vaihtelujen jätettä. Sen kertymisen tarkoitus on alleviivata tärkeitä tunnekokemuksia, jotka ovat jostain syystä jääneet käsittelemättä. Viimeistään keväällä voi näitä kokemuksia elää uudella tavalla todeksi. Kevät luo mahdollisuuden kirkastaa katsetta ja kiillottaa itsestään kuonat pois.
Suomessa meidän ei tarvitse pelätä mitään, mutta haluamme silti pelätä itseämme. Hiljaisuuttakin rikkoo lähinnä vain mielemme melske. Ei ole siis parempaa mahdollisuutta kuin avata silmänsä paikassa, jossa luonnon rauha laskee päänsä helmaasi aamusta iltaan. Suurimmalla osalla meistä on toimivat silmät, joilla katsoa luojansa kasvoja, mutta mietipä jos heräätkin jonain aamuna ilman fyysistä näkökykyäsi vain utuinen harso seurana.
Jos helmasi lepattaa aamusta alkaen väärin päin tai helma on peitetty lukuisten muiden kaapujen alle, on mielestäni syytä miettiä hetken. Miksi emme ole tyytyväisiä itseemme näin? Miksi peitämme itsemme? Laitammeko päällemme paksun viitan osoittaaksemme muille, mitä haluamme olla. Tämän viitan läpi aamuaurinko tuskin yltää ja aistimme jäävät kaiken sen materian alle. Itseänsä ulospäin jatkava ihminen vain peittää kauneutensa.
Uskaltasimmeko kohdata suuren seikkailun, elämän "ekstreemeimmän" lajin, itsemme. Kokeilisimmeko heittäytyä elämään ilman kaapuja ja antaisimme helmojen lepattaa luonnostaan. Se voisi alkaa aamulla varhain, kun avaamme silmämme. Antaisimme kerrankin aistiemme herätä omassa tahdissaan; kuulostellen ja katsellen sisäisiä liikkeitämme, olemisestamme kumpuavia tunnelmia, imien ihon läpi uutta aamua ja maiskuttaen elämän makua. Aistimme ovat auki ja tuoreet aina aamuisin, levänneen yön jälkeen. Siksi on otollisin aika aloittaa alusta, syntyä uudelleen.
Aistikokemukset ovat luontoäidin verenperintö meille ja tärkeä osa viisauttamme. Jos olemme hukanneet taidon olla läsnä ja kuunnella aistiemme ääntä niin mikään, mikä on jo hukassa, ei löydy ilman etsimistä. Etsiminen vaatii harjoittelua, mutta jo kerran opittu on helpompaa oppia uudelleen.
Anna siis aamun virrata itseesi ja nauti mahdollisuudesta nähdä jokainen uusi päivä ja taivaan herääminen parhaimmalta näköalapaikalta, omasta hengen temppelistäsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti