Elämän kakkutarjotin

Yksi lempikahviloista sunnuntaina :)

Nykyisin tehdään mitä herkullisimpia kakkuja. Reseptit lentävät maasta toiseen. Niitä elvytetään uudella tavalla eloon. Äidin perinteinen tiikerikakku muuttuukin intialaiseksi inkiväärikakuksi. Makuelämyksiin halutaan vaihtelua uusilla kuorrutuksilla. Luomuajattelu, raakaruoka ja superfood ovat tuoneet oman lisänsä kakkuvalikoimiin.

Ihmisten tuntuu olevan helppo valita kakkureseptinsä. Minulle se on vaikeaa. Yritän ja hetken onnistunkin. Olen suklaakakuntekijä yhden päivän, toisen päivän prinsessakakun lumoissa,  kolmantena päivänä juustokakun luoja. Hetket eivät kuitenkaan kanna pitkälle, huomaan intohimoni laantuvan. Kakut lakkaavat maistumasta.

Tämä tekee minulle tietynlaisen kuulumattomuuden tunteen. En tunnu sopeutuvan kakuntekijöihin. En löydä paikkaa. Olen monien kakkujen leipuri, vaihdan reseptiä tuon tuosta. Kunnes kyllästyn lopullisesti ja ryhdyn väkertämään yksin pullaa.

Elämällä on tarkoitus. Minua elämä opettaa kulkemaan oman reseptini kanssa. Se opettaa olemaan itsenäinen, omaehtoinen leipuri, löytämään todellisen intohimoni sisimmästäni ja oppimaan luottamaan itseeni. Niin kauan epämukava kokemus kantaa kunnes opin. Niin kauan, että opin olemaan oman kakunhaltija. Luottamaan, että voin olla kakkukameleontti.

Elämä myös osoittaa, että pelkoja kuuntelemalla heijastan ympäristöön paikkani. Pelkään sitoutua noudattamaan yhtä kakkureseptiä. Pelot eristävät minua muista, väistän kaikenlaista kakkuporukkaa ja pakenen korvapuustien ääreen.

Pullanpyörittäminen on tarpeellista välillä, mutta nyt on taas aika ottaa sähkövatkain esiin. Tällä hetkellä sisälläni kuplii ihanasti, eikä siellä ainakaan pullataikina paisu vaan paremminkin vatkain surisee iloaan. Toiveena on uusi kakku.

Maanantaina teimme ystävän kanssa leivonnaisia raakasuklaasta :)

Nepalilainen kahvi ja kakku eilen :)
(Johan on ollut kakkuviikko!)

(Ps. Ja oikeastihan en tiedä kakuista paljonkaan, enkä ole leipurihiiva. Symboleita on elämä täynnä)