Pisara merkitystä

Astun ulos, vettä tippuu rännistä otsalleni, se valuu poskea pitkin suupieleeni. Ruosteenmakuinen pisara on ensimmäinen, joka menee tänä aamuna suuhuni. Maku muistuttaa minua lapsuudesta - siitä, kun pyydystin pisaroita suullani ja kieli jäi rautaan kiinni.

Pisarat ovat levittäytyneet pihoille ja kaduille. Ne valtaavat tilaa isoina mustina lätäkköinä. Ihmiset kiertävät niitä urheasti niin, että lammikoiden vieruksiin muodostuu kulkurailot.
Innokkaimmat lapset eivät pelkkää pisaramerta. He osaavat nauttia kuraisimmastakin lammikosta. He paiskovat jalkojaan vettä vasten, sen roiskuessa äitien lahkeille. Lapset nauravat. Äideiltä ei ole itku kaukana. Vaikka kyyneleet virtaisivatkin, ne yhdistyisivät sateen kanssa. Äidit ja taivas valuttaisivat samanlaisia pisaroita.

Pisarat liitelevät ilmassa ja iskevät vastatuulessa naamaani. Ne pistelevät otsaani, lävistävät silmäripseni ja jäävät pieniksi vesikelloiksi nenäni päähän. Märkä olo kasvoilla ei saa mieltäni harmaaksi. Olen pukeutunut lämpimään sadeviittaan, jonka pinnalla märkyys elää omaa elämäänsä koskettamatta minua. Hupun alla minun on hyvä olla ja ne pisarat, jotka muodostavat kasvoilleni kuvia, muistuttavat minua sopivalla tavalla elämästä.

Pisarat välkehtivät puissa kuin pienet maisemaan sommitellut LED-valaisimet. Ne muodostavat lukemattoman määrän tähtipilkkuja. Pisarat valuvat lehtiä pitkin ja taivuttavat niitä. Niistä muodostuu vesikennoja ja ne tarjoilevat vettä toisilleen sekä ympärillä oleville kasveille. Luonto ravitsee itsensä, jakaa sopivan määrän kaikille.

Kävelen ruohomatolla, joka kasvaa hanakasti vesisateen kylväessä siihen voimaa. Vihreä, märkä ruoho liimautuu kumisaappaisiin. Multa on muuttunut tahmeaksi liisteriksi, joka peittelee ruohon korret saappaistani ja jää itsepintaisesti saappaiden päälle. Matoja on kaivautunut esiin. Niillä mahtaa olla ilon päivä vesisateen saapuessa. Ilman kosteutta mato ei voi hengittää ja se kuolee.

Purossa käy kova vilinä, se solisee nopealla temmolla. Pisarat lentelevät puron vieruksille. Ne tekevät pyörteitä puron keskiössä. Vesi työntyy eteenpäin ja uudistaa itseään. Elämä vedenalla saa lisää happea ja eliökunta voi hyvin.

Nyt sulaa viimeisetkin lumikaistaleet. Pelto on sateesta mutainen ja ammottaa auki. Lumen alta paljastuu lintujen päivällinen. Lokkijoukko kirnuu ja etsii sieltä innolla sapuskaa. Pisarat kastelevat niiden sulat märiksi.

Tulen sisälle ja kääriydyn tyytyväisenä lämpimän viltin alle. Katselen vielä ikkunasta sadetta ja lasiin kiinnittyneitä vesipalloja. Ne ovat niin kauniin läpikuultavia kuin marmorikuulat. Mietin, miten suuria asioita pienet pisarat tekevät maailmalle. Jokainen pisara on osa kaikkeutta, osa suurta kokonaisuutta, jolla on iso merkitys elämäämme.