Rakkauden kasvottomuuksia

Meillä on mahdollisuus monenlaiseen kokemukseen olla rakastettuja ja rakastaa. Monta reittiä tähän. Monta oikeaa ihmistä kokemaan sitä kanssamme. Kaikki se on erilaista ja ainutlaatuista. 

Jokainen koskettaa.

Ihmissuhteiden kautta olemme ihmisiä, lihaa ja verta. Janoamme kohtaamisia, ja rakkautta, jotta olemme olemassa. Janoamme tutkia itseämme kohtaamisten kautta. 

Jokaisessa niissä meistä paljastuu uusia ulottuvuuksia. 

Kasvatamme itseämme. 

Kun kosketus osuu voimakkaammin omaan sisimpään, jää rakkauden kokemukseen herkemmin kiinni. Se mullistaa sisimpämme. Aktivoituu uteliaisuus antautua kokemukselle.
Eteemme tarjoutuu lahja. Se sisältää mahdollisuuden tuntea. Tutkia rakkautta. Pyhittää sille tila. Leikkiä sen kanssa. 

Sallia itselleen suuri seikkailu. 

Lahja annetaan usein, mutta aina emme huomaa sitä.
Lahja onkin erilaisessa paketissa kuin odotamme. Tai emme ole valmiita ottamaan sitä vastaan. Saatamme kuvitella lahjan riistävän meiltä jotain muuta tärkeää. Tai avaamme lahjan samalla tarmolla kuin pieni lapsi, joka repii lahjapaperin riekaleiksi. Olemme malttamattomia. 

On tärkeää kunnioittaa lahjaa, olla sille hellä sillä sisältö on arvokas. 

Rakkauden lahja ei vaadi mitään. Ei sitoutumista, sopimuksia, aikatauluja.
Se on koko ajan kaikkialla läsnä ja sinä valitset onko se sinussa totta. Tuntuuko se ytimessäsi.
Sillä ei ole rajoja, mutta asetamme sen kokemiselle rajoja. 

Ilmiannamme rakkauden kautta omaa rajallisuuttamme. 

Rakkaus mahdollistaa päästämään irti.

Sitoutuminen toiseen ihmiseen ja yhteiseen rakkauteen on kaunista.
Kun se ei kahlitse. Ja jos tahto siihen tulee syvältä sydämestä. Totuudesta. Sitoutuminen on osoitus, että haluaa pysähtyä rakastamaan. Haluaa antaa rakkaudelle mahdollisuuden kasvattaa siipiä. 

Olemalla samalla vapaa. Unohtamatta itseään. 

Omia siipiään.

Rakkaus on parhaimmillaan kasvotonta. Kohtaamiset ja ihmiset muuttuvat hetkiksi ja hahmoiksi. Ei ole väliä, mistä tulet ja minne menet, kuka olet, miltä näytät ja mistä pidät.

 On elämän vahvin energia. 

Se hetki, joka koskettaa.

Ihoni

Ihoni on ohut ja hauras. Se on silkkiä, josta puuttuu täydellinen pehmeys, mutta sillä on sama arvokkuus. Ihan kuin se olisi pudottanut talvitakkinsa pakkasella. Elämänviima läpäisee ytimeen.
Ei ole katosta, jonka suojassa ei tuuli puhaltaisi.
Tulee kylmä.

Se kuultaa läpi erilaisin värein. Parhaimmillaan se helmeilee kuin meren pinta, johon paistaa aurinko. Joskus se huutaa. Äänetön vaikerrus iskee kiinni. Sisin on siinä verestävällä tavalla totta.
Se hikoaa, kun on painetta. Hikikarpalot täyttävät ihon kuopat. Kosteikoissa sykkii sydän. Kaikkialla värisee elämä. Sielu säveltää värinän. Koko iho hengittää sen tahdissa. Myös pienimmät karvat.
Kuin tanssisivat.

Pulleat suonet muodostavat sille kartan, jossa ei ole kohteita. Se on alastomana kaikille auki. Huokoset taas ammottavat suurina kuin petoeläimen suu. Sillä seurauksella, että iso parvi hyönteisiä lentää ihon kitalakeen ja tarttuu sinne kiinni. Ne nipistelevät pienillä siivillään.
Tekee kipeää. Niitä ei saa sylkäistyä pois, iho imaisee itseensä.

Ihoni on auki. Tai kiinni. Kuin ovi, joka ei pysy raollaan. Päivän paiste tai yön pimein hetki.
Sitä muovailee tunteet ja ajatusten varjot. Rakkaus antaa iholle notkeutta. Luottavaisena se kasvaa, uskoutuu lähelle. Lämpenee. Pettymyksen äärellä se lukitsee itsensä.
Kääntää kyyneleiset kasvonsa sisälleen.
Kutistuu.

Ihoni on minä. Elämä. Universumi. Rakkaus. Sinä.

Rakkauden lähettiläät

Kaksi palleroa pyörivät ympärilläni ja kiehnaavat huomiota. Silitän, rapsutan ja paijaan niitä. Samantien alkaa kehrääminen. Ensin on vuorossa musta kissa. Se käy selälle, venyttää itseään ja pyörii itsensä ympäri. Silitän sitä joka paikasta vatsaa myöten, mutta eniten se himoitsee kosketustani päänsä alueella. Sillä on paksut posket, joilla se puskee kättäni. Se on pehmoinen ja lämmin. Välillä se leipoo tassuillaan karvalelua tai kerran minun vatsaani. Jos makaan sen vieressä, se tulee ja ottaa hampaillaan hiuksiani suuhunsa ja näykkii niitä tarmokkaasti. Se tekee hyvää päänahalleni.

Toinen kissa villiintyy silityksestä niin, että se ottaa käteni tassujensa väliin ja puree minua. Hellästi kuin tiedostaen hyvin, missä menee kipuraja. Sen koko nahka karvan alla liikkuu aina, kun silitän sen selkää. Se on aistillinen koko kehollaan. Sekin pyörii itsensä ympäri lattialla. Molemmat ovat yhtä rakastavia ja nauttivat silityksestä täysillä. Ne laittavat silmänsä kiinni ja kulmahampaat paistavat niiden huulten välistä, kun ne rentoutuvat.

Seuraan niiden liikkeitä. Pehmeitä askelia ja sulavia hyppyjä ylimääräisistä kiloista huolimatta. Ne kuuntelevat valppaina. Korvat heilahtavat pienemmästäkin risahduksesta. Toinen kissa murisee oven suussa, kun rapusta kuuluu ääniä. Kysyn siltä, oletko ollut edellisessä elämässä vahtikoira. Ne juttelevat toisilleen erilaisin äänin. Välillä ääni on kujertelevaa, välillä aistin määrätietoisuutta, jopa vaativan sävyn. Musta kissa on vaativa, kun se haluaa päästä ulos. Asiaa tehostaa tassujen kopsutus terassin ovenlasia vasten. Ei auta kuin pukea punaiset nahkavaljaat päälle ja päästä kisu ulos. Siellä se sähisee hauskasti linnuille ja toljottaa silmät suurina maailmaa.

Iltaisin kissat innostuvat kilpa-ajoon toistensa kanssa. Silloin matot saavat kyytiä ja tavarat lentelevät paikoiltaan. Yritän osallistua juoksuleikkiin, mutta ne säikähtävät. Silloin tajuan, että koirien kanssa juostaan, mutta kissojen kanssa katsotaan vierestä. Sen sijaan leikitän niitä tikulla, jonka päässä on höyheniä. Joka leikin jälkeen lelu on hiukan ohuempi, höyhenet liimautuvat kissojen teräviin kynsiin.

Parasta on hetket, kun kissat ovat lähelläni rentoina ja tunnen rakkauden meidän välillä. Kissat hyrräävät ja haluavat omalla tavallaan paijata minua. Liikutun niin, että ihokarvani nousevat pystyyn ja sydämeni on pakahtua. Kunpa pääsisin useammin hoitamaan näitä veitikoita, oikeita rakkauden lähettiläitä.

90-vuotis juhlat

Minut on puettu kauniiksi. Kenen vaatteet nämä ovat? Minut kyyditään hienoon paikkaan, jota sanovat ravintolaksi. Ensimmäinen kerta, kun olen sellaisessa paikassa, vaikka väittävät muuta. Jännittää, enkä ymmärrä yhtään, mitä minun pitäisi tehdä. Ympärilläni on paljon ihmisiä. Kaikki hymyilevät ja onnittelevat minua. Tiina sanoo, että on minun synttärit. He tuntevat toisensa. Itse en muista heitä.

Minut istutetaan pöytään vieraitten ihmisten joukkoon ja eteeni tuodaan ruokaa. Taasko pitää syödä, juurihan söin kotona? Käsi tärisee ja pudotan päälleni perunan. Yritän salata sen muilta ja työnnän perunan lattialle. En ymmärrä, miksi tuntematon nainen kysyy minulta, onko ruoka hyvää. Näkiköhän se, että pudotin perunan? Haluan mennä vessaan ja sanon sen ääneen. Tiina tulee mukaan. Ovi on vaikea, erilainen kuin kotona. Samoin se, mistä tulee vettä, jotta saan pestyä kädet. Se on jotenkin jumissa, ehkä rikki. Tiina osaa korjata sen heti, onpa hän taitava. Saan pestyä kädet.

Minut viedään tutumpaan paikkaan. Se on tyttäreni ja hänen miehensä asunto. Väkipaljous ympäröi minua yhä sinnikkäästi. He halaavat ja onnittelevat. Minä liikutun, kun saan niin monta kukkakimppua. Minulle kerrotaan, että on syntymäpäiväni. Joku kuiskaa vieressäni, että taasko se pitää sille muistuttaa. Ihmettelen moista kommenttia.

Kauhea hälinä. Lapset huutavat. En kuule, mitä ihmiset puhuvat. Nyt he näyttävät tutummilta, mutta en saa kaikkien nimiä mieleen. Minua ohjataan huoneen laidasta toiseen ja kehotetaan istumaan. Eteeni tuodaan kahvia ja kakkua. Juon ja syön, mitä tarjotaan. Olen hiljaa ja keskityn siihen, ettei kakunmuruja tipu päälleni. Muut puhuvat, mutta kukaan ei kysy minultä mitään. En  edes ymmärrä, mistä he puhuvat, mutta nyökkään, kun minua katsotaan. Naurahdan silloin, kun muutkin tekevät niin.

Menen sohvalle istumaan. Silmäni menevät kiinni ja äänet häipyvät. Ihana rauha. Olen muuttunut lapseksi. Istun äidin sylissä tuvassa ja äiti kertoo minulle tarinaa metsäneläimistä. Minulla on hyvä ja turvallinen olo. Tuvassa palaa tuli ja sisareni leikkii lattialla. Haluaisin pysyä äidin sylissä ja kuunnella tarinaa, mutta joku ravistelee minua ja pyytää pysyä hereillä. Palaan hälinään ja näiden nimettömien ihmisten joukkoon. Suoristan selkäni ja yritän hymyillä. Silmissäni kirvelevät kyyneleet.

Testosteronin getossa

Vahtimestari kertoo, että kuntosali ja voimailusali ovat yhdistetty. Sana "voimailu" herättää epäilykseni. Astun kuitenkin reippaasti sisälle. Tila on pieni, hämyisä, ilmassa haisee hiki. Seinät ovat kuluneet. Ensimmäisenä vastaan tulee nyrkkeilysäkki. Epäilykseni voimistuvat.

Sali on täynnä pelkkiä uroksia. Kaikki kääntyvät katsomaan minua. Kaikki tuijottavat. He ovat eri-ikäisiä. Kulahtaneista t-paidoista ja verkkareista näkee, ettei salille tuloon ole satsattu. Täällä ei voimailla vaatteilla vaan pelkällä motivaatiolla. Täällä ei näytellä naisille taitoja. Täällä ei käy naisia.

Rauta rutisee. Irtopainot vierivät lattialla. Täällä tehdään parasta, jotta hauis kasvaisi. Peilin kautta katsotaan itseä ja mitataan hauiksen kokoa. Miehet mittelöivät siitä, kuka nostaa eniten. Testosteronia uhkuu ilmassa. Samanlainen tunnelma kuin autokorjaamolla.

Kun vähänkin vilkaisee niitä kasvoihin niin heti tulee takaisin hymyjä, pari silmäiskuakin. Pelkään, että joku hyökkää vielä juttelemaan. Pakenen lämmittelemään ja mietin varauloskäyntiä. Kuntopyörä on turvallinen aikalisä.

Poljen ja tuijotan tiiviisti lattiaa. Vieressä on juomapiste ja miehet laukkaavat siinä yhtenään. Sivusilmällä huomaan katseita. Yritän näyttää keskittyneeltä pyöräilijältä.

Pyöräily nostattaa minussa addrenaliinia. Miehinen energia ympäröi koko tilan. Tekee mieli olla itsekin jätkämäinen, jotta tuijotus loppuisi. Otan pahisilmeen kasvoille. Tekee mieli sylkäistä lattialle, mutta en tee sitä.

Saan olla rauhassa. Katseet hiljenevät. 1,5 euroa ei ole paha hinta oman maskuliinisen puolen kasvattamisesta ja uudenlaisen maailman läpäisemisestä.